SM Pirelli Ralli 26.-27.9.2014

SM Pirelli 2014 ajettu – Rallikausi 2014 päätöksessään!

Perjantai aamuna 26.9. pimeän väistyessä käynnistyi viimeisen SM rallisarjan osakilpailun SM PIRELLI rallin nuotitus yhdeksän erikoiskokeen osalta. Jo ennakkoon järjestäjän puolelta saatiin tietoa jonka mukaan tämän vuoden Pirelli ralli ajettaisiin legendaarisilla ’Jyskälän’ pätkillä joilla ajettiin vuosia sitten kun Jyväskylän suurajojen reitti kulki Tampereen alueella. Perjantain nuotituksessa tulimme hyvin tietoiseksi että ajettavan rallin reitti on yksi vaativimmista mitä SM rallissa on ajettu vuosiin.

Perjantain ohjelmassa oli yksi erikoiskoe joka oli PENGONPOHJA n. 15km. Tamperelaisen sanonta ’sorapätkien vuoristorata’ kuvasi pätkän luonnetta hyvin. Startti pätkälle hieman yli 19 ja päivä oli hämärtymässä iltaan. Lähtökohtaisesti edessä oli kauden pisimmän rallin avauspätkä ja siten hommaa lähdettiin tekemään maltilla. Erikoiskoe tarjosi parhaimmillaan Suomen vaativinta rallipätkää ja ajaminen pidettiin varmalla pohjalla. Ajettiin jossakin kohtaa liiankin varmalla nuotilla ja nopeampaan menoon olisi ollut eväät. Pätkän lopussa ajoimme miltei kiinni edellä lähteneen auton ja siinä vähän oma ajo oli herpaantua. Lopputuloksena avauspätkä toi hyvän fiiliksen kauden päättävään Pirelliin, tuloksena SM2 luokan 6.

Perjantai illalla alkanut sade oli tauonnut lauantai-aamun valjetessa, mutta tiet olivat pehmeät ja siksikin pieni lähtönumero sai aikaan pientä jännitystä aamuun. Edessä oli SAHALAHTI EK2 n. 20 km, joka tarjoaisi vaihtelevaa tieosuutta. Mielessä oli edellisen illan lyhempi pätkä, jolla ajettiin lähes kiinni edellä ajanut auto. EK2 startin jälkeen rengas tuntui pitävän hyvin ja ennakkokaavailtua ’superliukkautta’ ei esiintynyt ja ajo lähti aamusta ihan mukavasti liikkeelle. Auto istui käteen hyvin ja lisäsi hieman rohkeutta lisätä vauhtia kohti pätkän loppuosaa. Noin 2 kilometriä ennen maalia saavutimme edellä lähteneen ja ajoimme perätysten kunnes sitten hieman ennen maalia saimme ohitusmahdollisuuden turvin siirtyä ohi ja ajaa maaliin omaa vauhtia. Fiilinki oli hyvä pientä ’vartomista’ lukuun ottamatta. Tässä kohtaa erityismainintana, että ajoimme nyt Anian Henkan kanssa neljättä nuottikisaa yhdessä ja nuottiin oli syntynyt jo luotto. EK2 tuloksena yhtä ’sillan ylistys’- happipaikkaa lukuun ottamatta kohtuu aamun avaus, SM2 luokan 5. nopein aika.

EK3 KOIVULAHTI 19km jatkoi hienojen pätkien sarjaa. Ennen starttia pätkälle kävimme Henkan kanssa moikkaamassa edellä lähtenyttä puolalaista autokuntaa, samalla kiittäen herrasmiesmäisestä ohitusmahdollisuudesta EK2:lla. Tämän turvin nyt olimme starttaamassa rallin toisena autona Koivulahden EK2:lle.

Startissa lähtövalojen sammuessa kytkin ylös ja PAM! Siinä meni jokunen sekuntti ennen kuin tajusi, että ykkönen meni rikki ja auto ei liikkunut mihinkään. Ensimmäinen ajatus oli laittaa pakki päälle, mutta sekään ei enää toiminut. Sitten kolmonen sisään ja niin auto lähti liikkeelle! Kiihdytyksessä kokeiltiin 4:sta ja sekin meni sisään… ja 5-vaihde myös toimi. Totesimme, että meillä on ainakin 3-, 4-, ja 5-vaihde pelissä ja päätimme ajaa niin pitkään kuin auto kulkee, vaikka laatikon ääni oli melkoinen. EK:lla oli yksi hidas risteys ja kokeilin 2:sta ja sekin tuntui toimivan. Loppupätkällä öljyn haju voimistui ohjaamoon, joten oli ilmeistä, että vaihdelaatikossa oli öljyvuoto, mikä saattaisi pakottaa keskeyttämään. Pätkä ajettiin maaliin ja tuloksena SM2 luokan 7. nopein aika ja edessä todennäköinen kilpailun keskeytys.

EK3 jälkeen ajoimme RE-FUEL tankkauspisteelle, jossa öljyvuoto todettiin ja riskit jatkolle ymmärrettiin niin suuriksi, että päätös keskeytyksestä oli selviö.

Vaikka keskeytys harmitti, on syytä katsoa jo eteenpäin tulevaan kauteen 2015. Tiimi teki loistavaa työtä Tampereella, osaltamme varmasti kauden toimivin kokonaisuus!

Thanks! LAD Service, Yhteistyökumppanit, Team Kasing aktiivit ja muut kauden aikana mukana olleet.

t. Jukka ja Henri

TeamKasing_in_Pirelli